Kiikan Riento

Kiikan Riento on yksi Sastamalan kaupungin alueella toimivista aktiivisista urheiluseuroista. Vuonna 2020 Kiikan Riento täytti 110 vuotta. Toiminta on ollut kautta aikain vilkasta. Riento kerää  liikunnanharrastajia yleisurheilun, hiihdon, jalkapallon, pesäpallon ja lentopallon harjoitus- ja kilpailutoiminnan pariin. Keskiössä on koko perheille suunnattu toiminta ja tapahtumat. Riento on säilyttänyt asemansa vahvana yleisseurana täydentäen ja karsien lajivalikoimaa ajan hengen mukaan.

Kiikan Riento järjestää sarjakisoja niin yleisurheilun, maastojuoksun kuin hiihdonkin saralla. Sarjakilpailut ja liikuntakerhot keräävät yhteen kymmeniä lapsia sekä perheitä. Liikunnan ohessa seuran toiminnalla on myös sosiaalisia vaikutuksia. Itse urheilusuorituksia ja -tuloksia tärkeämmässä asemassa ovat liikunnan ja yhdessätekemisen tuottama ilo ja riemu sekä ahkeruus ja aktiivisuus.

Kiikan Riento huolehtii Kiikan urheilukentän siisteydestä sekä talvisin latuverkoston ylläpidosta. Kesäisin seura palkkaa paikallisia nuoria kesätöihin.

Kiikan Riento järjestää kilpailutoiminnan lisäksi erilaisia tapahtumia ja kampanjoita. Näistä tunnetuimpia ovat seuran pikkujoulut sekä koko perheen yhteinen extremehenkinen estejuoksutapahtuma RientoRun. Lisäksi ohjelmassa on vuosittain vaihtuvaa virkistystoimintaa, kuten uimahallireissuja, maaottelu- ja arvokisamatkoja sekä soppalounaita. Erilaisten liikuntakampanjoiden myötä on suoritusmerkintöjä kerätty muun muassa perheen kanssa ja kuntoportailla liikkumisesta sekä hiihtämisestä.

Kiikan Riento tekee aktiivisesti yhteistyötä muiden paikallisten seurojen ja toimijoiden kanssa. Seura kuuntelee tarkalla korvalla jäseniään ja pyrkii toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan esitettyjä toiveita. Lisäksi seura vastasi Kiikan pururadalle rakennettujen kuntoportaiden valmistumisesta yhteistyössä lukuisten tukijoiden kanssa.

Kiikan urheilukentän läheisyydestä löytyvät pururata, frisbeegolfrata sekä Kiikan koulun ulkoilualue, joka on kaikkien käytettävissä koulupäivien ulkopuolella. Talvisin alueella on hyvät hiihtoladut, jäädytetty kaukalo sekä pulkkamäki.

Lisätietoja:
https://kiikanriento.sporttisaitti.com/

Facebook: Kiikan Riento